Valmis kantamaan tarinoita eteenpäin

Ensimmäisenä yönä yöpaita on liian iso.

Hihat on käännetty kahdesti ja helma osuu lattiaan, ja lapsi nukkuu siinä ennen kuin valo on sammutettu.

Se on liian iso koko sen talven. Seuraavana se sopii. Sitä seuraavana se on lyhyt hihoista, eikä kukaan välitä.

Eräänä iltana se ei enää mene päälle, eikä kukaan huomaa mikä ilta se oli.

Se taitetaan ja laitetaan laatikkoon, ja laatikko nostetaan vaatekaapin päälle.

Siellä se on pitkään. Lapsi kasvaa, muuttaa pois kotoa, muuttaa uudelleen. Kukaan ei päätä säilyttää laatikkoa. Kukaan ei oikein päätä heittää sitä poiskaan. Talo säilyttää sen.

Vuosia myöhemmin laatikko tulee alas.

Lapsi joka sitä käytti on aikuinen, ja talossa on taas lapsi, ja nukkumaanmenoaika lähestyy. Kädet jotka eivät ole koskeneet tähän kankaaseen sitten lapsuuden löytävät napit katsomatta.

Lapsuudesta ei säily juuri mitään. Muutama asia säilyy. Jotain niin pehmeäksi kulunutta, että käsi tunnistaa sen ennen kuin pää ehtii.

Kukaan ei ryhdy tekemään perintökalua. Vaate tehdään riittävän hyvin, jotta se on yhä tallella kun sitä tarvitaan.